Nyt on kovaa peliä Bostonissa. Tai Bostonista, sillä kvartetti on sittemmin levinnyt synnyinkaupungistaan ympäri Yhdysvaltoja.
Napakka rumpufilli, sitten blastbeat alkaa naputtaa ja saha laulaa. The Outer Ones on ensilyönneistään lähtien anteeksipyytelemätöntä turpasaunottamista. Revocation on ottanut seitsemännellä pitkäsoitollaan harppauksen synkeämpään ja kuoloisampaan suuntaan. Ja mikä merkittävintä, sekaan on isketty isolla kämmenellä mutkia, kulmia ja kikkoja.
Ainoa alkuperäisjäsen, laulaja-kitaristi David Davidson näyttää jazzkyntensä, ja paikoin leijutaankin lähes Tribal Tech -tasolla. Meno on silti täyttä metallia, eli instrumentteja ei hipelöidä. Levyn päätöseepos, päälle seitsenminuuttinen A Starless Darkness sisältää koko levyn pienoiskoossa: on morbidangelmäistä hitautta, kaasu pohjassa kiitämistä, riitasointuisuutta, tarttuvuutta ja taituruutta.
Biiseissä on pituutta yli neljän minuutin, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Levottomuudesta huolimatta lopputulos ei ole arpomalla roiskittua, vaan kappaleet ovat veitsenterävästi soitettuja ja millilleen mietittyjä. Riffeissä on koukeroa koukkua unohtamatta, ja kitarasoolot luovat kauneutta dissonanssitulen keskelle.