Floridalaisen death metalin perintöä vahvasti vaaliva Perdition Temple ei paljon jarruttele. Monissa liemissä marinoidut skenemiehet tarjoavat neljännellä albumillaan ärhäkkää ja repivää runttausta.
Kokemuksen tuoma taito kuuluu itsevarmana ja ajoittain jopa rehvakkaana ulosantina. Kappaleet kulkevat moitteetta ja riffeissä on ideaa enemmän kuin keskivertokuolomaakareilla. Vaikka juuret ovat tukevasti menneessä, toteutus tuntuu tuoreelta. Vanhalle jenkkikuolololle tyypillinen ajoittainen tasaiskublastaus vähän tylsistyttää sinällään terävää otetta, mutta nämä ovat niitä makukysymyksiä.
Lisäksi coverien runsas määrä ihmetyttää, niitä kun on puolet koko levystä. Ovatko omat eväät loppuneet vai mistä ihmeestä on kyse. Shub Niggurathin ja Infernäl Mäjestyn biisit kulkevat kivasti jo ihan kunnianosoituksina, mutta esimerkiksi Pestilencen kisakireää Parricidea miehet eivät saa toimimaan. Joka biisiin alavire ei vain sovi.
Turha coverointi vähän tiputtaa tunnelmaa, mutta muuten tässä on vanhan koulun jenkkikuolon suurkuluttajille oikein maistuva pala.