Aurinko ei totisesti pilkota – arviossa Desolate Shrine

Levyarvio julkaistu Infernossa 2/2015.

23.03.2015

Desolate Shrine
The Heart of the Netherworld

Dark Descent
4_5_kirvesta

Aikaisemmilla albumeillaan melkoisen musertavaa pimeyttä aikaiseksi saanut helsinkiläisbändi Desolate Shrine palaa asiaan kolmannella saapumisellaan. Ja kolmas kerta sanoo toden.

Aurinko ei totisesti pilkota vieläkään. Ilmaisua on laajennettu entisestään. Tällä kertaa bändi tarjoaa yli tunnin matkan monumentaalisen tummanpuhuvan death ja black metalin monitasoisiin syvyyksiin. Äänimaailma on säilynyt mureanrosoisena, synkkänä ja turpaan antavana. Kun kuulija joutuu levyn mustiin pyörteisiin, niin todella myös käy.

Erona aiempaan ovat sävellysten kasvaneet pituudet. Sattumoisin onkin niin, että juuri pisimmät teokset, kuten We Dawn Anew ja nimiraita, riepottelevat, murjovat ja hallitsevat kuulijan tajuntaa tehokkaimmin. Soisin ehdottomasti kuulevani saman mittakaavan kolossaalista pimentelyä jatkossakin. Myöskään Death in You -biisin kaltaista riivaamista täydellisemmäksi on paha laittaa.

Yhtye on tehnyt juuri sen, mitä sen halusikin tekevän: parhaan albuminsa. Kappaleet ovat murskaavan pimeitä, armottomia ja hyvällä tavalla helvetin alas painavia. Tähän valloittavan addiktoivaan tunteeseen tahtoo palata uudestaan ja uudestaan.

Tällaista jälkeä syntyy, kun revitään itsestä kaikki irti, sisintä myöten. Esimerkillinen alku kotimaiselle metallivuodelle.

Lisää luettavaa