Irania ei tunneta progemetalliskenestään. Näin on esimerkiksi siksi, että moisesta synnillisyydestä voi edelleen joutua maassa vankilaan.
Heterochrome on siis bändi, josta on pakko tykätä jo lähtökohtaisesti, kuulematta nuottiakaan. Kun bändin omakustanne-ep:n musiikki osoittautuu vieläpä naislaulajavetoiseksi, älykkääksi ja monisyiseksi metalliksi, papukaijapisteitä sataa ainakin allekirjoittaneelta roppakaupalla.
Melancholia on hyvä ep, mutta ei napakymppi. Sen death metal -vaikutteinen tekninen progehevi kuulostaa omakustanteeksi vaikuttavan kypsältä ja laadukkaalta, mutta kaipaisi kuitenkin asiantuntevaa editointia. Ja suoraan sanoen myös pidemmän kokemuksen myötä ilmaantuvaa, hieman terävämpää sävellyskynää.
On paljon niitä bändejä, joista haluaisi pitää enemmän, mutta ei vain kykene, koska niiden materiaali ei vain yllä sinne, minne sen pitäisi. Ja sitten on bändejä, joista haluaisi pitää enemmän, mutta ei aivan pysty, koska niiden matsku ei ole vielä siellä, missä sen pitäisi.
Heterochrome kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään, ja vielä ehdottomammin niihin bändeihin, joita kenen tahansa tekniikkametallin ystävän tulisi pitää tulevaisuudessa silmällä.