Bändi ymmärtää tarttuvuuden ja vaihtelun päälle – arviossa Soulwound

Julkaistu Infernossa 9/2020.

Soulwound
The Suffering
Inverse

Huusarin veljeskolmikon yhtye tahkoaa vuosien yhteisellä kokemuksella ja sen kautta hioutuneella näkemyksellä. Bändin otteissa on ytyä ja ilmaisussa nasakasti voimaa sekä dynamiikkaa. Thrashmyllytystä tarjotaan, mutta kopla möyrii välillä aika kuolometallisissakin maisemissa, ja varsin mainioin tuloksin.

Bändi selvästikin ymmärtää tarttuvuuden ja vaihtelun päälle. Riffeissä, vankasti Stonen mieleen tuovissa leadeissä ja rytmeissä on kohtuullisesti tarttumapintaa, jonka myötä kipakka poljento tarttuu kuulijankin kintereisiin. Nykyotteiden lisäksi ilmaisussa kuuluu miellyttävästi 1990-luku, eikä pelkästään ölinäkuoron muodossa. Mäiskeestä voi vainuta nenäkarvojen tuuheudesta riippuen joko ysäri-Testamentia tai jopa Panteran sävyjä. Soulwound pitäytyy kuitenkin omillaan eikä lähde hiihtelemään muiden tamppaamia latuja sen pidemmälle. Laulukaan ei ole 90-lukulaista melokarjuntaa, vaan räiskyy enemmänkin turskilla kärinä–örinä–ärinä-akselilla.

Muhkeasti roiskuva mättö ei ehkä ole dynamiikan tai sävykkyyden juhlaa, mutta hämmästyttävän hyvin ronskia tuuttausta jaksaa kuunnella, kun vaihteita on muitakin kuin yksi ja sama. Myös miellyttävän muhkea, kliinisyydestä erossa pitäytyvä soundi toimii hyvin. Kappaleiden välilläkin on eroa, ja kun bändin käsissä taittuu monen sortin metalli, lopputulemana on varsin kelpo albumi. Olisi silti mielenkiintoista kuulla levy edes osin melodisesti laulettuna, taustoissa kun on sen verran vanhan liiton otetta. Hyvä näinkin.

Lisää luettavaa