Bändin into tarttuu myös kuulijaan – arviossa Bloodletter

Julkaistu Infernossa 1/2021.

BLOODLETTER
Funeral Hymns
PETRICHOR

Funeral Hymns on jälleen hyvä esimerkki levystä, jonka tuottamat tuntemukset muuttuvat aika radikaalisti kuuntelemalla. Ensimmäisellä kierroksella intro lupaili maailmanluokan meininkiä, mutta loppulevy vaikutti kovasta yrityksestä huolimatta tylsän tekorankalta nakutukselta. Uusintapyörityksillä mieli alkoi muuttua.

En ole vieläkään päässyt kovin hyvin sisään moderniin melothrashiin, mutta Bloodletter tekee sääntöön iloisen poikkeuksen. Chicagon miekkoset kaahaavat sen verran pirteästi, että siinä vanha jääräkin nuortuu, tai ainakin mielipiteet taipuvat.

Erityisen mieleen jääviä biisejä ja/tai riffejä ei löydy kovinkaan montaa, mutta bändi kohkaa sen verran hyväntuntuisella fiiliksellä, että into tarttuu myös kuulijaan. Aggressiota on riittämiin, ja taito riittää helposti tuottamaan vaivattoman kuuloista soittoa, vaikka ei tässä mitään pilipaliralleja tarjota. Kappaleet ovat napakoita, eikä samoja juttuja jäädä hinkkaamaan turhan pitkään. Ripeä vaihtuvuus pitää biisien pituudet aisoissa ja kuulijan hereillä.

Laulaja-kitaristi Peter Carparellin räksytys on rytmityksiltään ja välistä tyyliltäänkin lähellä Kreatorin Milleä, ja riffimaailmasta voi löytää esimerkiksi Children of Bodomin vaikutusta. Uskaltaisin väittää, että myös soolot viittaavat jossain määrin Bodomin perintöön, mutta erityisesti niitä tehdessä lienee muisteltu Testamentin Alex Skolnickia.

Kyseessä on vasta nelikon toinen levy, mutta käsissä on melkoisen valmiin kuuloista tavaraa isommillekin areenoille.

Lisää luettavaa