Bändin kunnianhimoisin ja luontevin albumi – arviossa Oranssi Pazuzu

Levyarvio julkaistu Infernossa 2/2016.

Kuva: Svart

Oranssi Pazuzu
Värähtelijä

Svart/20 Buck Spin
4_kirvesta

Oranssin Pazuzun neljäs albumi ei uhraa aikaa rakenteluun loikatessaan välittömästi jonnekin Fleshpressin Pillarsin (2007) tai Dark Buddha Risingin Ritual IX:n (2008) riffikirjastojen syövereihin. Solistin kärinä ei ole pinnassa niin kuin Darkthronen Transilvanian Hungerilla (1994), mutta rytmin sijaan tunteen ehdoilla räiskityt rivit vievät mielleyhtymiä siihen suuntaan. Edellä mainittu norjalaislevytys on sielunveli myös hypnoottisessa tunnelmassa, mutta äänimaailman savuverho laskostuu Aluk Todolon Occult Rockin (2012) suuntaan.

Soundia voisi yrittää purkaa myös genrelokeroin. Sludge tarttui kuristusotteella, doomin psykedeelinen laita opetti latomaan kerroksia kerroksen päälle, black metal kummittelee hyisellä tunnelmallaan, space rock antoi kurkata teleskoopillaan mustia aukkoja, kraut rock lupasi vapaat kädet ja ambientin mestarit unohtivat muistiinpanonsa pöydälle. Sullominen post-black-karsinaan deafheavenien joukkoon tuntuisi väkinäiseltä.

Pitkistä listauksista huolimatta avausraita Saturaatio osoittaa, että pelin henki on selvä. Ja se peli on Muuttuvan labyrintin sukuinen. Oranssi Pazuzu kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan itseltään ja Värähtelijä sekä kunnianhimoisimmalta että luontevimmalta Pazuzu-albumilta tähän mennessä. Anna mustan savun viedä.