On aika jännittävä ratkaisu aloittaa levy sen huonoimmalla kappaleella, mutta nämä jenkkidoomailijat tekevät niin. Future antaa yhtyeestä turhan kohmeloisen kuvan, sillä jatkossa meno äityy rullaavammaksi ja moniulotteisemmaksi. Ei kärkirallikaan mitään sontaa ole, vain muuhun materiaaliin verrattuna hahmottoman jähmeä: samaan aikaan monimutkainen ja tosi yksinkertainen.
Muuten Mainen kolmikko on viidennellä albumillaan ihan virkeä tapaus, jos niin voi sanoa demomaisesti soivasta, homeisen perinteikkäästi rokkaavasta melodoomista. Melodioissa on kuitenkin itua ja meininki äityy kohdakkoin jopa riehakkaaksi tipahtaen tämän tästä maukkaaseen valutteluun.
Vanhan liiton saintvitusit ja troublet kuuluvat, ja tämän osaston faneille yhtye otaksuttavasti koliseekin. Laulu kajahtaa railakkaasti, ja rumpupallilla on välillä huomattavan paljon intoa. Rönsyilevän pidäkkeetön meno ulottuu rokkaavasta laahaavaan ja bluesahtavaan jytinään.
Nykykorviin bändin luomuote kaipaisi kohdakkoin soitannollista viimeistelyä, eikä omituinen soundimaailmakaan välttämättä palvele kappaleita parhaalla mahdollisella tavalla. Jotenkin bändin tanakka käppäisyys silti miellyttää.