Battles in the Savo – arviossa Verjnuarmu

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2015.

14.12.2015

Verjnuarmu
1808

Omakustanne
3_5_kirvesta

Maailman tiettävästi ainoa Savon murteella tulkitseva metallibändi palaa levykantaan viiden vuoden jälkeen. Vihtahousujen neljäs täyspitkä on teemalevy, joka on keskittynyt Suomen sodan Savon alueilla käytyihin taisteluihin. Hyvillään voi todeta, että murre onnistuu yhä koristamaan hienosti raskaan tuomiopäivänmetallin soitantaa.

Bändin yleisilmeessä on tapahtunut muutosta. Jos tyyli lepäsi ennen ihailtavan vivahteikkaassa melodisessa death metalissa, nyt on viljelty perinteisemmän heavyn jippoja. Tämä voi johtua siitä, että säveltäjäosastolla on tapahtunut muutosta kitaristi Viitakemiehen lähdettyä bändistä viime levyn jälkeen. Vaikka yhtyeen tunnistaa yhä, aivan entisenlaista sielukkuutta ei saavuteta.

Yhtyeen tyylimuutos ei ole kuitenkaan yksin huono asia. Vaikka ulosanti ei ole yhtä vakuuttavaa kuin ennen, uutukaiselle on tuotu mielenkiintoista kokeilullisuutta. Esimerkiksi lisääntyvät piano-osuudet ja välikevennykset korostavat mukavasti albumin polveilevia tunnelmia. Kappaleet Vala ja Huavakuume käyvät hyvänä mallina tästä.

Viimeisenä kuultava Arvet antaa tunteikkaan komean loppupisteen kaikkinensa kelvolliselle albumille.

Lisää luettavaa