Biisijärjestystä olisi voinut miettiä uusiksi – arviossa The Dark Element

Julkaistu Infernossa 11/2019.

The Dark Element
Songs the Night Sings
Frontiers

Italialainen Frontiers-levy-yhtiö on organisoinut useita projektibändejä, joiden jäsenet ovat tunnettuja jostain aiemmasta suositusta yhtyeestä. Niistä kuulee usein selvästi, että mitään uutta ei ole lähdetty kehittelemään, vaan yhtiö on tilannut ja myös saanut aiemmilta bändeiltä kuulostavaa tavaraa.

Jo ex-Nightwish-laulaja Anette Olzonin ja ex- Sonata Arctica -kitaristi Jani Liimataisen yhteisprojektin The Dark Elementin debyytin arvioissa nostettiin esille, että varsinkin Nightwishin laulukirjaa on lehteilty. Seuraajalevyn alkupuolella tämä on, jos mahdollista, havaittavissa vieläkin helpommin: kolme ensimmäistä biisiä on ladattu niin täyteen nightwishmäisiä, dramaattisilla jousi-iskuilla toteutettuja riffejä, että tuskastuminen on läsnä.

Suurinta närää ei kuitenkaan aiheuta vaikutteiden läpitunkevuus, vaan se, että kappaleet kuulostavat keskenään niin samanlaisilta. Tätä puuduttavuuttako on luvassa 11 kappaleen mitalta?

Onneksi neljäs kappale Silence Between the Words vapauttaa tunnelmaa. Samojen referenssien maailmassa pysytään yhä, mutta nyt jousien staccato-hakkaaminen on vaihtunut sulaviksi legato-kuvioiksi. Myöhemmissä biiseissä mukaan tulee kevyttä teknoilua, Abba-vaikutteita ja jopa The Gathering -tyylisiä eteerisiä kuvioita – ylipäänsä enemmän variointia.

Vaihtelun myötä levylle antaa uudenlaisen mahdollisuuden, ja alun samasta puusta veistettyä biisikolmikkoakin alkaa kuunnella hyväksyvämmin korvin. Nämä kaikki ovat osaavasti tehtyjä kappaleita. Niiden järjestystä olisi vain kannattanut miettiä uusiksi.