Demolisher – Plague District

28.09.2012
Demolisher
Plague District

Plague District tuo periaatteessa mieleen Hypocrisyn alkuaikojen tuotokset Penetralian (1992) ja Osculum Obscenumin (1993). Molempien musiikista löytyy samankaltaista erittäin jylhää, tummasävytteistä ja tuhtia jyräämistä. Demolisherin musiikki on vain piirun jos toisenkin verran melodisempaa ja monipuolisempaa tinkimättä kuitenkaan tanakkuudesta. Meno ei muutu missään vaiheessa imeläksi.

Hienolla tavalla vanhakantainen muttei silti menneisyyteen takertuva Demolisher ei yritä olla erityisen brutaali tai vauhdikas, vaan se onnistuu luomaan erilaisin tehokeinoin samankaltaista mystistä ja pahaenteisen synkkää tunnelmaa kuin vaikkapa Pestilence Testimony of the Ancientsillä tai Morbid Angel Covenantilla.

Jotain bändin sävellystaidoista kertoo sekin, että siltä onnistuvat mainiosti niin lyhyemmät kolmen neljän minuutin rypistykset kuin albumin avaava, lähes seitsenminuuttinen Gathering Shadows tai yli yhdeksän minuuttia kellottava päätöseepos Covered with Flies, Guarded by Reptiles.

Rutto sen kalmalle tuoksuvasta metallista pitävän periköön, joka ei anna tälle julkaisulle mahdollisuutta!

Lisää luettavaa