Doomin kärkikaartia – arviossa Conan

Julkaistu Infernossa 8/2022.

27.10.2022
CONAN
Evidence of Immortality
NAPALM

Sanokaa Conan, kun haluatte raskasta pörinää. Brittikolmikon soundit ovat tutun murskaavat ja mureat, ja meno on muutenkin tismalleen sitä, mitä bändin ystävät haluavat. Doomin ydin ei ole uudistushenkisyys, vaan vahva tunnelma, toisto ja ennen kaikkea riffivalli, jotka saavat kuulijan suunnilleen orjakseen. Nämä kaikki osa-alueet ovat jälleen kerran hallussa ja sooniset kallonmurskajaiset valmiit alkamaan.

Jo eeppisen aloitusbiisin ensi-iskut herättävät ihmetyksen, miten yksinkertaisista palikoista miekkoset saavat puserrettua näin tarttuvia ja voimaa uhkuvia kappaleita. Syynä tähän lienee kekseliäs ja jämerä rytmiikka, joka tukee sinällään yksioikoisia riffimonoliitteja saaden ne elämään. Joiltakin se vain onnistuu. Pelkkää ylihidasta lanaamista ei kuitenkaan harrasteta, sillä esimerkiksi Levitation Hoaxissa ja Ritual of Anonymityssä hölkötellään genren perustempoon verrattuna jopa vilkkaasti.

Vaikkei nyt ole saatu aikaan aivan samaa imua kuin joillain aikaisemmilla levyillä, tämänkin äänitteen ääreen jää kummasti istuskelemaan päätään hartaasti nyökytellen. Conan pysyy doomin kärkikaartissa.

Lisää luettavaa