Nyt hattu päästä: kreikkalainen Varathron on jo 35 vuoden ikäinen. Matkan varrelle mahtuu yksi jos toinenkin julkaisu, joista suurin osa on jo kauan sitten unohtuneita. Debyyttilevy His Majesty at the Swamp (1993) on legendaarista kamaa, eikä myöskään Walpurgisnacht (1995) ole hirveän huono. Näiden jälkeen alkoi rämpiminen keskinkertaisuudessa, ja muut kreikkalaiset black metal -bändit painelivat ohi vasemmalta ja oikealta.
The Crimson Templessä ei ole oikeastaan mitään vikaa, muttei se herätä myöskään minkäänlaisia tunteita. Tätä samaa kamaa on tehty Kreikassa ysärin alusta lähtien. Levy alkaa hyvin mutta muuttuu koko ajan tylsemmäksi. 50-minuuttisesta lätystä olisi voinut karsia puolet pois, jotta se olisi edes hieman kiinnostavampi.
Varathron on nykyään kuin kreikkalainen Dimmu Borgir. Kaiken pitää olla isoa ja pompöösiä, melodista ja dramaattista. Pisteet bändi saa folkkihommista. Antiikkisilta kuulostavat kilkuttelut ja pimpelipompelit piristävät muuten niin yliahdettua meininkiä. Myös Necroabyssiousin julistusta on aina kiva kuunnella. Siinäpä on todella viriili ukkeli 57-vuotiaaksi.