Muun muassa Vorna- ja Frosttide-kytköksinen Ephemerald pukkaa pihalle debyyttipitkänsä. Sillä bändi antaa pirteän kuvan visiostaan, jonka ydinilme koostuu sinfonisesta ja melodiarikkaasta death metalista. Mukana on myös erottuvia sävyjä black ja folk metalin suuntaan.
Sävellykset edustavat äreässä vyörytyksessään ja melodiakielen melankolisessa katkussaan tunnistettavaa suomalaista metallia. Huomaan saavani mielleyhtymiä esimerkiksi Northerin, Wintersunin ja Mors Principium Estin kaltaisiin nimiin. Etenkin Vesa Salovaaran jylhissä puhtaissa lauluissa kuulen selviä kaikuja Norjan Borknagarista. Lopputulos onkin pitkälti keitos yhtyeen jäsenten vaikutteista ja aiempien bändien tyyleistä virkeän omannäköisesti toteutettuna.
Ephemeraldin esikoinen on varsin ehjä paketti väkevää, näppärän taidokasta ja raikkaan sinfonisella atmosfäärillä kyllästettyä metallia. Sen vetävimmät hetket ovat hyökyaallon tavoin allensa jättävä No Fall Is Too Deep ja kihelmöivän kauniisti purjehtiva tunnelmapala All There Is.
Albumin kaikki kulmat eivät kuitenkaan ole vielä teräviä, vaan mukaan mahtuu tylpempääkin osuutta. Pientä närää aiheuttaa myös levyn aavistuksen liian kaikuisa äänimaailma, joka meinaa mössöytyä nopeimmissa tykityksissä.
Tästä bändin on joka tapauksessa erittäin hyvä lähteä kasvattamaan täyttä potentiaaliaan.