Nyky-Venomin merkitys black metalille on suunnilleen sama kuin nyky- Rolling Stonesin rock’n’rollille: menneisyyden tuotokset pitävät nimeä yllä, eikä ketään itselleen rehellistä kuulijaa haittaisi oikeasti yhtään, vaikka bändi lopettaisi toimintansa kahden tunnin kuluttua.
Venomin 1980-luvun kovimmat tuotokset sekä vuoden 2000 huippuosuma Resurrection luovat jo itsessään niin kunnioitettavan cv:n, että muutamalle edeltävälle, vanhoja metkuja toistavalle albumille ei ole erityisempää tarvetta. Storm the Gates jatkaa samaa thrashiin nojaavaa raskasmetallilinjaa kuin aiemmat julkaisut, joten Venomin maailmassa ei ole vieläkään sijaa yllätyksille.
Ainoa konkreettinen linkki vanhan ja uuden Venomin välillä on laulaja-basisti Cronosin tunnistettava kärinä, joka luo mielikuvan rajusta menosta, mutta sävellykset puhuvat toista kieltä. Pääosin alempaa keskiluokkaa edustavat biisit lönkytellään läpi intohimottomasti, mutta hetkittäin bändi pääsee näyttämään kynsiään monipuolisen Over My Dead Bodyn ja punkahtavan We the Loudin kaltaisten vetojen merkeissä.
Storm the Gates ei ole huonointa mahdollista Venomia, mutta levyä pyöritellessä tulee mietittyä, kuinka moni mahtaa fanittaa Cronosin retkuetta pelkästä tottumuksesta.