Jo kultaisella 1970-luvulla alkutahtinsa nähnyt yhtye on päättänyt julkaista levyllisen unplugged-materiaalia. Itävaltalaisvanhukset eivät kuitenkaan pysty täyttämään saappaitaan akustisella puolella, sen verran rävellykseksi albumi jää.
Levy on todella tunkkaisen kuuloinen, eivätkä soittimet tahdo erottua sekamelskasta edukseen. Laulajaa tuntuu vaivaavan pieni nuha. Bluesrockin maailmassa seikkaileva poppoo soittaa kuitenkin laadukkaasti yhteen, ja pienet melodianyanssit tuovat levylle särmää. Jokin silti puuttuu.
Se jokin on fiilispohja. Tarjolla on täysin tasapaksua höttöä, joka ei antaisi mitään edes naapurin mummolle. Ei löydy vihaa, ei rakkautta, ei iloa, ei surua. Kuuntelija puutuu alta aikayksikön. Levyn emmerdalemäisessa kuivuudessa olo on kuin juoksuhiekassa.