Ei pelkkää peruskauraa – arviossa Vescera

Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.

01.10.2017
Vescera
Beyond the Fight
Pure Steel

Yngwie Malmsteenin, Loudnessin ja superkokoonpano MVP:n keulilla useamman levyn ajan keikkunut jenkkilaulaja Michael Vescera on laulajana ja säveltäjänä edelleen varsin kova luu.

Amerikkalaiselle pienlafkalle tehty Vescera-debyytti on väärentämätöntä melodista metallia, josta ei puutu myöskään vanhoja kunnon power-suuntia. Yhdeksänraitainen ei esitä mitään, jota ei olisi kuultu aikaisemmin, mutta albumi on tasaisen vahva ja laadukas.

Parhaat kiksit sikiävät avausralli Blackout in Paradisesta, hauskasti tamppaavasta Dynamitesta ja svengaavasta Never Letting Go’sta, jossa on saatu hiukan oppikirjaesimerkkejä erikoisemmin kiemurtelevalla laulumelodialla pienin avuin ihmeitä aikaan.

Kova on Vesceran bändikin. Kuuluvimmin erottuu ex-Nitehawks-kepittäjä Mike Petrone, jolla ovat genremaneerit hallussa tappingtiluja ja kukkoilevia ylävinkaisuja myöten, komppikäden tarkkuutta unohtamatta. Myös Annihilator-rumpali Fabio Alessandrini hoitaa leiviskänsä varmasti.

Ei pelkkää peruskauraa vaan selkeästi keskiviivan paremmalla puolella. Hieno homma, että kovameriittinen laulajamestari on yhä voimissaan.

Lisää luettavaa