”Ei saisi olla tyly, mutta aikamoista tuubaahan tämä on” – arviossa The Lidocaine

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

22.06.2015

The Lidocaine
Chicken Cage of Horror

Inverse
1_5_kirvesta

Noh, ei saisi olla tyly, mutta aikamoista tuubaahan tämä on. Samalla viivalla ollaan, oli kyseessä sitten itse tuotettu ja omin rahoin julkaistu levy – kuten Lidocainen kolmas tuotos – tai kovalla työllä ja isoin resurssein työstetty suuren maailman proggis. Omin voimin voi toki onnistua isoa tuotantoa maittavamminkin, mutta Lidocaine olisi ehdottomasti tarvinnut ainakin tiukan (ja työtä pelkäämättömän) tuottajan. Pelivälineet pysyvät musikanttien näpeissä, mutta sanomista tulee silti.

Kaikkia epäkohtia ei lie hedelmällistä lähteä ruotimaan yksityiskohtaisesti, mutta lauluissa ja sovituksissa ainakin olisi kosolti petrattavaa. Kokonaisuuden epämääräisyys ja sävellysten hailakkuus eivät nekään varsinaisesti auta asiaa. Hekoheko-meiningillä nimetty (ja vissiin myös silattu, vaikka hauskuus ei välity kotiin asti) levy on hahmoton ja linjaton, eikä edes venkoiluhevin vaatimalla riemastuttavalla tavalla.

Hommasta tulee mieleen ihan taitava yläastebändi, jolla ei kuitenkaan ole syvällisempää sanottavaa kuin ”me digataan Maidenista ja Metallicasta ja SoaDista ja CoFista ja meillä on tällanen bändi”. Hämmästys onkin melkoinen, kun soittoniekoiksi paljastuu aikamiehiä.

Making of -dokumentin kohtaus kiteyttää ongelman. Yksi jäbä tokaisee: ”Pitäisi päättää, kuka tätä laivaa oikein ohjaa.” Toinen tarjoaa ratkaisun: ”Vaihdetaanko biisiä?”

Lisää luettavaa