Dødheimsgard
A Umbra Omega
Peaceville
Dødheimsgard ei hötkyile turhia. Edellinen levy Supervillain Outcast ilmestyi vuonna 2007 ja tätä edeltävä, monia kirjoittamattomia black metal -sääntöjä rajulla otteella uhmannut 666 International 1999. Bändin verkkainen tahti on ymmärrettävissä, sillä lähes jatkuvat miehistönvaihdokset ja musiikin paikoin käsittämättömänkin monisyinen sisältö on yhdistelmä, jota on hankala saada toimimaan.
A Umbra Omega on perustellusti paluu ”vanhaan hyvään Dødheimsgardiin” eli 1990-luvun loppuvuosien tyyliin. Yksi merkittävä syy tähän on vanhan laulajan Aldrahnin paluu lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja vaikka Kvohst (Beastmilk, Hexvessel) miestä hyvin edellislevyllä tuurasikin, Aldrahnin lievästi sanottuna kokeilullinen laulutyyli on suuri osa Dødheimsgardin identiteettiä.
Entäs ne biisit sitten? No, eihän levyssä ole oikein mitään tolkkua. Lyhyen intron jälkeen paukutetaan tulemaan viisi hyvän matkaa yli kymmenminuuttista kappaletta, joita voidaan kuvailla ainoastaan sanalla sekava. Progea, jazzia, salamannopeita blastbeatpyrähdyksiä, trippailua, huutoa, mölinää, kolinaa, surinaa, särinää… Dødheimsgardin maailma on todellakin sekava ja täynnä arvoituksia, eikä levystä ota ensikuuntelulla mitään tolkkua. Eikä vielä kymmenennelläkään.
A Umbra Omega on tervetullut julkaisu Satanic Art -ep:n (1998) ja 666 Internationalin ystäville. Harmi vain, että bändin suuruudenhulluus on syönyt terän iskeviltä kappaleilta, sillä tämä levy olisi ollut täyttä tappokamaa, mikäli norjalaiset olisivat saaneet aikaiseksi sekalaisesti toimivien osien sijasta ehjän kokoelman toimivia biisejä.
Toisaalta, on tässä oma viehätyksensäkin, sillä koskaan ei tiedä, mitä tältä porukalta saa vastineeksi. Ehkä tämäkin albumi kasvaa vuosien saatossa monumentaaliseksi mestariteokseksi? Kuka tietää.