Kuusikon seitsemännellä pitkäsoitolla tosin tunnelmoidaan huomattavan paljon vähemmän skandinaavis- ja kelttihaikuisten äänimaailmoiden äärellä kuin esimerkiksi vuoden 2008 pelimannihenkisellä Two Tragedy Poetsilla. Viulu on kuitenkin vähäisemmälläkin satsauksella mauste, joka istuu Elvenkingin lukuisista metallin genreistä ammentavaan poljentoon vähintäänkin luontevasti.
Erasta tekee tarttuvan koko sen pituuden kestävä duurimelodiapainotteisuus ja dramaattisen karhean ja karismaattisen äänenvärin omaava laulusolisti Damna. Elvenkingin sävellyspajassa on loihdittu korvakarkkeja nakkelevia kertosäkeitä, joiden pariin on palattava kerta toisensa jälkeen. Aavistuksen kikkakuvioiset sovitukset, tasaisin väliajoin esiin pomppaavat orkestraatiovallit ja koneluuppipätkät marinoivat koko levykokonaisuuden mehukkaaksi metallipaistiksi.
Elvenkingin tuorein tuo mieleen ruotsalaisen Amaranthen aikaansaaman hurmoksellisuuden. Vaikka italialaisyhtyeen vokalistintontilla riehuu käytännössä vain yksi kaveri, Eran biiseissä on käytetty tehokeinona lukuisia eri lauluraitoja, joiden moninaisuus on samaan aikaan aavistuksen sekavaa mutta toisaalta rikasta ja voimallista. Parissakin rallissa vieraileva Savatage-ukko Jon Oliva antaa myös kiekolle oman, hyvällä tavalla selkäpiitä kihelmöivän lisänsä.
Elvenkingin tapa elävöittää folk metal -genreä on suorastaan esimerkillinen.