Neljännellä levyllään tervehtivä Wayfarer pyrkii tuomaan ”black metaliin” uutta näkemystä sekoittamalla siihen villin lännen menoa ja loputtomilta tuntuvien tasankojen karua autiutta. Tämänhän on siis pakko olla aivan täyttä paskaa?
Ei aivan niinkään. Wayfarerilta löytyy nimittäin sopivasti tyylitajua, jotta hommasta ei muodostu Lucky Luke meets Darkthrone -farssia, vaan musiikki kuulostaa pikemminkin hyvin toteutetulta eeppiseltä dark/black metalilta, jota koristellaan amerikkalaisen historian romantisoinnilla.
A Romance with Violencen koko kuvan puristaminen yhteen arvosteluun on hankalaa, sillä albumi tuntuu muuttavan kuuntelun myötä ilmettään lähes kaleidoskooppimaisesti. Välillä sen pääosassa vaikuttaa olevan puhdas metalli, toisella kertaa autiolta tuntuva fiilistely ja kolmannella kaukaiselta tuntuva Americana-henkisyys. Totuus lienee jossain näiden välissä.
Wayfarerin konsepti on periaatteessa mielenkiintoinen, mutta kaltaiseni suomalaisjuntin tuntuu olevan hankala saada sen musiikista kunnon otetta. On kuitenkin annettava tunnustus ennakkoluulottomasta uusien kulkuväylien etsinnästä, joka johtaa tällä kertaa mukiinmenevään lopputulokseen.