Entinen b-sarjalainen on nousemassa vahvasti mestariluokkaan – arviossa Onslaught

Julkaistu Infernossa 7/2020.

03.11.2020
Onslaught
Generation Antichrist
AFM

Vuonna 2013 julkaistulle VI-albumille saatiin odotella seuraajaa aika pitkään. Mutta odotus kannatti. Generation Antichrist on nälkäinen ja hyökkäävä, monella mittapuulla oikein onnistunut levy.

Brittithrashin veteraanit ovat saaneet kokonaisuuden toimimaan lähes moitteettomasti. Aikaisemmat äänitteet jäivät muiden jalkoihin mitä luultavimmin niiden epätasaisuuden takia, mutta nyt mukana ei ole täytebiisejä ja parhaiden kappaleiden kohdalla ollaan on jo hyvin lähellä ehtaa thrash anthemia.

Riffit ovat aika yksinkertaisia, mutta siinä mielessä sitäkin nokkelampia, että niistä on saatu näin tarttuvia. Tyyli on välillä niin klassisen exodusmainen, että sen suunnan ystävät taputtavat varmasti karvaisia käsiään. Kappaleiden rakenteet ja muut vaikutteet on väännetty aika lailla samoista eväistä, mutta biisit eivät sorru samankaltaisuuteen vaan erottuvat toisistaan riittävästi. Vaikka levyllä on mittaa, se ei kyllästytä ja tietty virittyneisyys pitää kuulijan varpaillaan. Soitto on kaikin puolin tiukkaa ja tuhtia, sooloissakin on tyyliä ja järkeä.

Levyllä räyhää uusi laulaja Dave Garnett, joka on korvannut lähes kaksi vuosikymmentä matkassa pysyneen Sy Keenerin. Miehen aggressiivinen rähinöinti sopii äänitteen vihaiseen maailmaan paremmin kuin hyvin, vaikka edeltäjänsä vivahteikkuuteen hän ei ihan ylläkään.

Entinen b-sarjalainen on nousemassa vahvasti mestariluokkaan.

Lisää luettavaa