Vasta kaksivuotias Flail koostuu jonkinlaista nimeä keränneen Ruhon jäsenistä ja soittaa debyytillään persoonalliselta kuulostavaa mustaa metallia, joka maalaa kuvaansa harvinaisen tummin värisävyin.
Kahden miehen kannatteleman projektin nuhjuisen soundin takaa paljastuu keskitempoista ja tunnelmaltaan synkkää musiikkia, jonka sijoittaminen skenekartalle tuntuu hankalalta. Sävellyksissä on esimerkiksi muinaisen Xasthurin henkeä mutta Flail lähestyy black metalia sitä rosoisemmalla ja ”mystisemmällä” otteella.
Neljä pitkää kappaletta sisältävä albumi ei ole mikään mestariteos, mutta sen erikoisessa tunnelmassa on paljon kiinnostavia piirteitä. Synkän black metalin saralla on helppo ajautua pelkkään nihkeään laahaukseen, mutta Flailin 40-minuuttinen säilyttää jännitteensä hyvin alusta loppuun. Kappaleet valuvat läpi ajan ja paikan ikään kuin huomaamatta.
Dying Embers to Coldening Coals on mielenkiintoinen pelinavaus, joka jättää aavistuksen siitä, että bändillä saattaa olla kuoleman pohjattomaan kuiluun tuijottavalle mustalle metallille vielä paljon annettavaa.