Sveitsiläinen Insanity pyrkii vetämään jenkkityylistä hardcorea todella isolla otteella. Kaikki genren osa-alueet on opeteltu viimeisen päälle. Gangshoutit ja singalongit ovat isossa osassa, ja tarkoitus on kaiketi olla seuraava Hatebreed, Madball tai Terror. Pyrkimykseksi se kuitenkin jää.
Levyn soundimaailma on lähes demomaisen löysä ja muovinen, eikä kitaroissa ole juuri lainkaan tarvittavaa potkua. Samalla äänimaailmalla olisi voinut tehdä jonkin laiskan pubirocklevyn. Soundin munattomuus paljastaa myös sen, ettei bändin soittokaan ole erityisen tiukkaa saati aggressiivista. Myös laulajan ote on vaisu, se todellinen vimma uupuu. Kaikin puolin jää vaikutelma, että homma on jäänyt tehoiltaan jostain syystä ihan puolitiehen.
Toki bändin musiikillinen linja on enemmän kallellaan keskitempoisen punkahtavaan melodisuuteen kuin ehtaan ja raakaan hardcoreen. Siinäpä ehkä syy, miksi levy ei potki pyllyä. Riffien ja sovitusten osalta tuntuu, että bändillä olisi eväitä huomattavasti kovempaankin menoon.