Sattuu olemaan niin, että Graven kymmenes pitkäsoitto Endless Procession of Souls saattaa olla uuden tulemisen jälkeisistä levyistä paras. Soundipuoli ei ole aivan yhtä maatunutta ja likaista kuin Burial Groundilla, vaan ote on terävämpi ja siinä on rahtunen thrash metalille ominaista hyökkäävyyttä. Voimaa on enemmän kuin parilla edelliskiekolla yhteensä, mikä pätee myös Olan rahiseviin mörinöihin. Erinomaista!
Mitään uutta Grave ei vanhan liiton murjomiseensa enää tuo. Tietenkään. Tyylikirjo on hyvin kapea, eikä melodisia osuuksia tällä kertaa pahemmin kuulla. Levyn päättävä liki kahdeksanminuuttinen Epos rouhii hitaasti raastaen, mutta muuten painetaan yllättävän tehokkaalla kädellä, mistä tulee monellakin tavalla mieleen legendaarinen Into the Grave -debyytti (1991).
Endless Procession of Soul on nauhoitettu yhtyeen omilla studioilla. Jos en ole aivan puurokorvainen, klikkiä ei ole käytetty ainakaan jatkuvasti. Soitto elää, ja esimerkiksi Winds of Chains sisältää aavistuksenomaisia mutta jäätävän hyvältä kuulostavia kiihdytyksiä. Rankimmillaan meiningistä voi aistia uransa alussa olevan, raivokkaan kellaribändin, joka ei meinaa pysyä intonsa keskellä nahoissaan. Todellakin erinomaista!