”Haiskahtaa homeiselta” – arviossa Whitesnake

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

Whitesnake
The Purple Album

Frontiers
2_kirvesta

Paperilla tämä vaikuttaa tavallaan ihan toteuttamisen arvoiselta: David Coverdale bändeineen tulkitsee raitoja Deep Purplen katalogista, toki siltä ajalta, kun mies oli itse yhtyeen laulajana. Paria kohtuullista hetkeä lukuun ottamatta kattaus haiskahtaa kuitenkin aika homeiselta.

Intoa tai imua ei ole nimeksikään, vaikkei 13 vedon joukossa ole oikeastaan yhtään huonoa biisiä. Kappaleet on vain esitetty niin puisevasti, ettei niistä saa oikein mitään irti.

Coverdale itse mouhuaa vähän innottomasti, eikä rumpalin puukätinen moukutus sisällä häivääkään Ian Paicen mestarillisesti svengaavasta soitosta. Pahiten tämä manifestoituu ehkä levyn käynnistävässä Burn-klassikossa, jonka alun perin vimmaiset rumpufillit kuulostavat nyt sianruhojen mätkimiseltä. Luonnikkaimmalta luennalta kuulostaakin akustinen Sail Away, joka on kappaleena paketin turhanpäiväisin rallatus.

The Purple Album ei ole taitavan coverbändin levyä kummempi. Biisit ovat hyviä ja laulajakin kuulostaa ihmeen autenttiselta. Silti varsinainen pointti jää hahmottumatta, sillä yksikään biiseistä ei ole kuin kalvakka varjo esikuvastaan.