”Hempeilevän black metalin” ranskalaisairut palaa kehiin viidennellä albumillaan. Tosiasiassa yhtyeen musiikissa ei ole ollut enää juuri kyse mustasta metallista, etenkään viimeisimmän Shelter-levyn (2014) jälkeen. Päänikkari Neigen suusta toki karahtaa nytkin satunnaisia raakuntoja, mutta ne ovat lähinnä höysteitä. Enimmäkseen bändin ilme rakentuu korkeatunnelmaisesta post-metalista ja kenkiintuijottelusta.
Neigen ansioita säveltäjänä ei voi kieltää tälläkään julkaisulla. Miehen herkän satumainen ääni yhdistettynä harmonisesti uiskenteleviin melodialiikkeisiin on kaikilta osin hienoa kuultavaa. Musiikki etenee unenomaisuuden ja mielikuvien tasolla, jolle on mukava jäädä leijumaan kaikessa rauhassa. Parhaiten tässä efektissä onnistuvat monivivahteinen nimikappale sekä kauniineteerinen Untouched.
Parantamishuomautuksena voisi kuitenkin heittää sen, että post-tyylisissä junttauselementeissä tunnutaan jumittavan välillä liiaksikin asti. Tällainen kuuluu toki tyylilajiin, mutta toisinaan upeat kappaleet viedään loppuun hieman liialla toistolla ja vähin muunnelmin.
Tästä huolimatta olen kuitenkin varma, että Alcestin uutukainen tulee viipymään levylautasella useammankin kerran. Näin eheää ja hyvin sovitettua tunnelmametallia ei ole kuitenkaan liikaa.