Harvinaisen huonolla nimellä varustettu Blackest tuo ilmoille debyyttilevynsä, jonka musiikillinen ydin lepää perinteisten arvojen varassa. Vuonna 2012 perustettu jenkkiduo näyttää löytäneen oman polkunsa jo ensiaskeleella. Tästä huolimatta Dawning of the Black saattaa allekirjoittaneen pienoiseen hämmennyksen tilaan.
Orkesteri on nimittäin päättänyt uhrata vähän päälle puolituntisen levynsä kestosta lähes puolet instrumentaaliteoksille. Kolmeminuuttinen nimikappale toimii venytettynä introna, kun taas yksitoista minuuttia kellottava Remembrance heittää kuuntelijan täysin pois raiteiltaan. Kyseessä on hieno, jopa loistava kappale. Tummanpuhuvia melodioita ja hypnoottista riffittelyä sisältävä teos onkin levyn paras esitys.
Juuri tässä piilee tragedia, sillä muu materiaali luottaa skandinaavisen black metalin perusaineksiin (klassisen kauden Darkthrone ja niin edelleen), jonka sisällä ei suvaita kokeellisuutta. Vaikka vaihtelu virkistää, tämän puolituntisen olisi voinut keskittää yhtyeen pääasiallisen linjan esittelyyn, etenkin kun kyseessä on debyyttitäyspitkä.
Levyä ei voi moittia huonoksi, mutta se herättää ristiriitaisia tuntemuksia.