Höttömelodioita ja hukattua potentiaalia – arviossa Babymetal

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

Babymetal
Babymetal

Ear
2_kirvesta

Babymetalin metalli on geneeristä, ennalta arvattavaa ja tylsää. Kunpa yhtye olisi keskittynyt ainoastaan yltiösöpöön ja viihdyttävään kawaii-poppiin.

Olisi houkuttelevaa lopettaa kirjoittaminen tähän, mutta pohjustus lienee paikallaan.

Viisi vuotta sitten perustetun modernin metallin ja Pop Idolin sekoituksen keskiössä on kolme viehkeää nuorta neitosta: Su-Metal (Suzuka Namamoto), Yuimetal (Yui Mizuno) ja Moametal (Moa Kikuchi). Heidän taustallaan häärii lauma Japanin huippumetallimuusikoita.

Babymetalin debyytti ilmestyi kotimaassaan jo vuosi sitten, Eurooppa saa julkaisunsa nyt. Onneksi memeettiset YouTube-videot ovat pitäneet huolta siitä, että tytöt ovat pysyneet ihmisten kollektiivisessa muistissa ilman levyäkin.

Miksi Babymetalista sitten kohistaan? Kai se luo illuusion huikeasta taiteellisesta kontrastista, kun kolme nuorta ihkuäänistä tyttöä jokeltaa perusheviriffien päälle. En pidä itseäni tosikkona tai taantumuksellisena patuna, joka vastustaa kaikkea uutta. Siitä huolimatta Babymetal viihdyttää minua vain ajoittain.

Dance/pop-ainekset tuovat mukanaan tarttuvia höttömelodioita ja kawaii-soundin huuruista eksotiikkaa, mikä tuottaa välillä hedelmällisiä tuloksia. Harmi vain, että metallimiehet tekevät kaikkensa tuhotakseen hienon popmusiikin jämäriffeillään.

Potentiaali on hukattu. Olisiko Marty Friedman kenties saanut jotain validimpaa aikaan tämän äärellä?