Oijoi, nyt on mehukasta menoa. Nadjan Aidan Bakerin ja Circlen Jussi Lehtisalon ”new wave industrial doom” -projektissa kaiken sorttinen etäinenkään läppä, käppä ja ironia loistavat poissaolollaan. Mielikuvitusta saa tosin venyttää, jos tähän aikoo doom-leimaa lätkiä, vaikka pitkää ja verkkaista homma toki on. Enemmän mieleen tulee toismaailmallisen eteerinen, salaa kiehtovilla melodioilla silattu shoegaze-surrailu. My Bloody Valentinen perintö kuuluu ainakin paikalliseen vastaanottimeen varsin kirkkaana, vaikka Crocodile Tears ei ole aivan niin elastista tai utuisasti ujeltavaa.
Viisi pitkää tai tosi pitkää biisiä vellovat vastustamattomasti unimaailman surisevilla aalloilla. Bakerin pohdiskelevat laulut sopivat kerta toisensa jälkeen toistuviin sointukuvioihin erittäin hyvin. Vaikka laulu on upota runsaana soivan äänivallin sekaan, sen olemassaolo on keskeistä. Runsaasti kirskuvia ja säksättäviä elementtejä sisältävä äänikuva ei ole lainkaan hermostuttava, vaan mielenkiintoisen hahmoton mutta skarppi. Kiipparit, kitarat ja basso on sulautettu parhaimmillaan upeaksi äänten kirjoksi, jota rumpukone rytmittää harvinaisen toimivasti.
Hypnoottinen kokonaisuus yllättää kiehtovuudellaan ja ihmeellisellä tavalla luokseen kutsuvalla melulla, joka on kerroksellisuudessaan miellyttävää. Erinomaisen hieno tuotos.