Muun muassa Kaihoro- ja Malpractice-miehistä koostuva Mastord esittää klassista 1980–90-lukujen vaihteen progressiivista metallia, josta kuuluu läpi niin Fates Warning kuin varhainen Dream Theaterkin. Rytmiset ratkaisut muistuttavat puolestaan ajoittain hyvin paljon Toolista. Yhtyeen toinen levy toimii perusvarmalla linjalla, vaikka ehkä asteen skarpimmin kuin lupaava debyytti Trail of Consequence (2019).
To Whom Bow Even the Trees on hyvällä tavalla vanhanaikainen levy. Tämäntyylistä ensimmäisen aallon progemetallia kuulee nykyään yllättävän harvoin, eikä välttämättä edes tyylin veteraanien suunnalta. Vaikka kaikki tähän asti kirjoitettu saattaa sotia ajatusta vastaan, Mastord ei ole mikään hiilipaperikopio, joka tyytyisi lämmittelemään vanhoja aihioita. Sen tavassa säveltää, sovittaa ja yhdistää eri elementtejä on selkeästi omaa otetta. Etenkin orkestraaliset osaset tuovat sävellyksiin hieman erilaista kulmaa, vaikkeivät sinällään mitään uutta ja erikoista sisälläkään.
Ainoa kritiikin kohde on hieman liian ohut tuotanto. En tarkoita, että soundimaailman pitäisi olla modernin turboahdettu, mutta asteen verran tuhdimpi äänimaisema ei olisi pahitteeksi. Onneksi kyseinen seikka ei haittaa kuuntelukokemusta turhan paljon, siksi laadukkaita itse sävellykset ovat.