”Intiimiys, lämminhenkisyys ja herkkyys paiskaavat hanskaa miltei henkisellä tasolla” – arviossa Katatonia-dvd

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

06.06.2015

Katatonia
Sanctitude

Kscope
4_5_kirvesta

Tukholman mollimestarit ovat keskittyneet viime aikoina julkaisemaan vanhoja kappaleitaan eri muodoissa. Vuonna 2013 pihalle pukattiin peräti kolme kierrätysalbumia: Introducing Katatonia -kokoelma, Last Fair Deal Day Gone Night -live ja Dethroned & Uncrowned, joka oli viimeisimmän täyspitkän, Dead End Kingsin (2012), akustinen uudelleenlämmittely. Sanctitude on tämän uusiotulkintalevyn kiertueella taltioitu semiakustinen live-dvd/cd. Selkeää.

Vanhan viidakon viisauden mukaan sävellys toimii, jos se toimii pelkän akustisen kitaran säestyksellä. Vaikka Sanctitudella kuullaan myös akustista bassoa, koskettimia, perkussioita ja sähkökitaraliidejä, Katatonia todistaa jälleen teorian todeksi. Sähköttömät versiot kappaleista ovat niin jumalaisia (myös äänitysteknisesti), että efekti on sama kuin Nirvanan MTV Unplugged in New Yorkilla (1994): alkuperäisiä ei tee enää mieli kuunnella.

Parilla tuoreella jäsenellä varustettu bändi vetää virheettä ja tunteella, ja Jonas Renksen riipivänhauras mutta kiihkeä tulkinta lapioi tekstien koruttomuuden yhä syvemmälle multaan. Mies ei vedä studioalbumeillaankaan yhtä vaikuttavasti.

Myös miljöövalinta osuu häränsilmään: kappaleiden aavemainen koleus ja valkoisin kynttilöin koristettu Lontoon Union Chapel -kirkko ammentavat toistensa kontrasteista ja luovat tilaisuudelle taianomaisen tunnelman, jossa intiimiys, lämminhenkisyys ja herkkyys paiskaavat hanskaa miltei henkisellä tasolla.

Dvd:n kuvanlaatu voisi olla parempikin, mutta ai herra, miten kova julkaisu.

Lisää luettavaa