Meksikolais-ruotsalainen Nigrum täräyttää esikoisellaan likaista ja rouheaa black metalia. Sen raaoista sävelistä löytyy aurinkoisen Meksikon hämyisiä soundeja sekä skandinaavisempia thrash-henkisiä poljentoja Nifelheimin ja Aura Noirin tyyliin. Myös Watain ja Dissection kuulostaisivat olevan bändin primus motorille, meksikolaiselle J:lle, erityisen rakkaita bändejä.
Lähes 45-minuuttinen levy on pääpiirteittäin melodiavetoista ja rosoista vihtahousunpalvontaa sekä okkultistista tunnelmointia. Biisit ovat parhaimmillaan hitaammalla tempolla ja akustisesti tuettuina. Nopeampi rankaisu on ärsyttävän tasapaksua ja yllätyksetöntä. Skittaliidit ovat toki mielenkiintoisia, mutta mitään antikosmista Nödtveidtiä levyllä ei sentään kuulla.
Nigrumin sävellyksistä löytyy ihan mukavia ideoita, mutta lisäjalostaminen olisi tarpeen. Synkeät välisoitot eivät auta tylsyyteen. Jokin on pielessä, jos biisien suvantokohdat jäävät mieleen parhaiten, eikä niitäkään ole tarpeeksi, jotta ne nostaisivat kokonaisuuden keskinkertaisuuden yläpuolelle. Into ja halu luoda kuuluvat raivokkaasta soitosta läpi, mutta se ei riitä, jos sävellyskynä on löysä.