Loimaan kuolorässääjät ovat saatteen mukaan ”kiristäneet nopeusruuvia”, mikä saattaa olla vaarallista, koska vauhti voi tappaa. Ei tässä onneksi ihan niin käy, mutta ehkä kuvio vertautuu juuri ajokortin saaneiden vauhtisokeuteen: intoa piisaa, mutta kaikilla nopeuksilla ja kaikissa olosuhteissa ei välttämättä pysytä ajoratamaalausten puitteissa.
Kolmanteen levyynsä ehtinyt bändi soittaa ihan hyvin. Se kaipaisi otteisiinsa groovea ja letkeyttä, vaikka toki takakireys on tietyllä tavalla death/thrash-osaston vakiokamaa. Curimuksen riffit rynkyttävät yhtä säveltä, komppi on reipasta humppaa ja laulu yksiulotteista rähinää. Siinäkin mielessä Curimus linkittyy vahvasti mielessä pyörivään ”perus”-ajatukseen. Jos mietit, millaista on ”tavanomainen aggressiivinen death/thrash”, sen elementit ovat Garden of Edenillä läsnä.
Levy kaipaisi intensiteetin, otteen ja tempon vaihtelua ja etenkin selkeitä koukkuja. Keskiääniä ja yläpäätä korostavat soundit puolestaan jättävät toiveita jykevämmästä monotuksesta. Eihän perusmätön perustykittely väärin ole, mutta vaikea siitä on ihmeemmin innostua.