Iskee joka osa-alueella – arviossa Schizophrenia

Julkaistu Infernossa 2/2022.

05.04.2022
SCHIZOPHRENIA
Recollections of the Insane
OMAKUSTANNE

Reilun vuoden takainen Voices-ep oli belgiaisnelikolta varsin lupaava käyntikortti. Ankaruudestaan huolimatta se oli kuitenkin vaisu, jos sitä vertaa tämän debyyttialbumin paasaukseen.

Nyt on vedetty kaikki horkut ja pirit, mitä kylästä löytyy. Tempo on hurja ja asenne vähintäänkin päällekäyvä. Jälkimmäisestä kertoo sekin, että porukka päätti julkaista levyn Euroopassa omakustanteena, kun järkevää diiliä ei tuntunut löytyvän. Jenkeissä julkaisun hoitaa laatufirma Redefining Darkness.

Ensikosketukseen verrattuna voisi sanoa, että death- tai jopa äärimetallinen paatos on vallannut alaa ja thrashimpi ote jäänyt enemmän taka-alalle. Samalla liiat sepulturamaisuudet on tiputettu pois, ja erityisesti kitarointiin on vaikuttanut Death ja tiettyyn kulmikkuuteen vanha kunnon Demolition Hammer. Vaikutteet kuuluvat läpi, mutta eivät onneksi liian kanssa.

Brutaalista otteesta huolimatta soitto kulkee timanttisesti, ja bändi on todellakin iskussa joka osa-alueella. Ja vaikka pääpaino on ankarassa runttauksessa, kappaleisiin on saatu ujutettua taidokkaasti pieniä hengähdystaukoja ja sopivia melodianpätkiä.

Tiukan death/thrashin ystävä, tarkista tämä!

Lisää luettavaa