Sveitsiläisnelikon toinen levy sisältää vähän kevyempää thrashäystä ja speed metalille flirttailua. Soittotyylistä tulee ajoittain mieleen eräskin Stone, ja itse asiassa laulutyylikin muistuttaa välillä vähän Janne Joutsenniemen äännähtelyjä.
Iso osa riffeistä on aika köykäistä kamaa ja tipahtaa jonnekin modernin Megadethin kohdille. Meno on omaan makuuni turhan kliinistä niin soiton, soundien kuin biisienkin puolesta. Jää vähän muovinen liikaa yrittämisen vaikutelma. Soittajat ovat kyllä kovia, ja jos teknistä taituruutta katsotaan, moittimista ei ole.
Iso kompastuskivi löytyy laulupuolelta. Toisesta kitarastakin vastaavan Jonas Schmidin tulkinta on alkuun sympaattisen kuuloista, mutta muuttuu uusien kuuntelukertojen myötä aina vain ärsyttävämmäksi. Hoilotus osuu välillä jopa nuottiin, mutta kun yksinkertaiset laulumelodiat tuovat mieleen melkeinpä lastenlaulut, niin ei, ei, ei. Miekkosen rähinosastokin kuulostaa jotenkin vaivaannuttavalta.
Biisit sinällään ovat ihan kelpoja, paria heikompaa esitystä lukuun ottamatta. Vähintäänkin laulutuottajan käyttö lienee tulevaisuudessa fiksua, tai ehkäpä kannattaisi harkita aivan uutta laulajaa.