Jää hämmentävän etäiseksi ja vaivattomasti soivaksi taustamusiikiksi – arviossa Alase

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Alase
Vastaus
Inverse

Tunnelmallista metallia monesta kulmasta tulkitseva Alase on paperilla ainutlaatuinen yhtye.

Ennen käsittelyssä olevaa debyyttiään bändi on julkaissut musiikkiaan kappale kerrallaan ja jokaisella niistä on kuultu eri laulajan ääntelyä. Ääntään ovat lainanneet esimerkiksi Mikko Kotamäki (Swallow the Sun), Ari Nieminen (Whorion, Dauntless), Marko Eskola (Crystalic), Markus Hirvonen (Noumena) ja Jouni Koskela (Clock Paradox, Abysmalia).

Mainittujen laulajien tulkitsemat kappaleet kuullaan debyytin bonuslevyllä. Varsinaisella albumilla ääneen pääsevät Markus Hirvonen (Noumena), Ville Nisunen (Vini), Jani Ala-Hukkala (Callisto), Eemeli Bodde (Mors Subita), Sami Honkonen (Embreach) ja bändissä kitaroistakin vastaava Janne Lunnas.

Alasen lähtökohdat leimaavat projektia kokonaisen albumin kohdalla jopa liikaa. Huomio kiinnittyy helposti mahtavaan laulajakatraaseen ja suomenkieliseen ulosantiin, minkä takaa alkaa pikkuhiljaa paljastua vähemmän vedenpitäviä puolia, kuten tunkkaisia soundeja ja laulajiin verrattuna vaatimattomampia sävellyksiä.

Alase nimeää vaikuttajikseen muun muassa Katatonian, Swallow the Sunin, A Perfect Circlen, The Oceanin ja Pain of Salvationin. Tällaiset esikuvat saavat pohtimaan, miksi esimerkiksi Swallow the Sun onnistuu tekemään vuosi toisensa jälkeen ihon alle meneviä ja koskettavia albumeita, mutta periaatteessa yhtä vahvalla reseptillä soiva Alase jää hämmentävän etäiseksi ja vaivattomasti soivaksi taustamusiikiksi.

Toisin kuin silkalla sydänverellä vuodatetut esikuva-albumit, Vastaus tuntuu liiankin kliiniseltä tunnelmametallilta. Kappaleet ovat oppikirjaimaisesti sävellettyjä teoksia, joiden sovitusten dynaamisuus on teoriassa kohdallaan, melankoliset melodiat ovat kuin lajin raamatusta, eri laulajat eroavat toisistaan ja kappaleista löytyy monipuolisuutta, mutta kaikesta uupuu aitoutta, intohimoa ja särmää.

Mainittu kiteytyy lopullisesti albumin suomenkielisiin sanoituksiin. Ne särähtävät usein korviin hieman väkinäisinä yrityksinä kirjoittaa pakosta suomeksi, vaikka rahkeet eivät riitä tarpeeksi riipaisevaan ilmaisuun.

Voi olla, että Alasen olisi kannattanut keskittyä oleelliseen ja luoda keskinkertaisten sävellysten sijaan välittömämpiä kappaleita eikä lähteä kuorruttelemaan niitä epäolennaisella. Lopullinen ydin uupuu.