Ensimmäistä kertaa vuonna 2017 ilmestynyt Utbyrd-esikoinen kuulostaa melko stereotyyppiseltä norjalaiselta äärimetallilevyltä. Sillä on annoksensa tämän vuosituhannen Dimmu Borgirin mahtipontisuutta ja Enslavedin progressiivista jylhyyttä.
Utbyrd tuntuu panostavan musiikkinsa ulkoiseen laatuun, mikä ilmenee hyvänä soittotaitona ja tuotantona. Meininki on sopivan raskasta black metal -faneille, mutta yhtyeen teatraalisessa lähestymistavassa (sinfonisista osioista on vastuussa Carach Angrenin Clemens ”Ardek” Wijers) on piirteitä, joiden kuvittelisi kohtaavan kevyemmästäkin musiikista innostuvien mieltymykset.
Vaikka Varskrik on toteutettu pätevästi, Utbyrdin menosta huokuu hieman ponneton keskinkertaisuus, joka valitettavasti vie albumilta parhaan pinnan. Bändin toivoisi valitsevan puolensa – ollako tätä rohkeammin mahtipontinen vaiko perinteisemmin black metal –, sillä nykyisellään homma jää kellumaan ikävästi limboon.
Utbyrdin ensimmäistä kertaa fyysisesti ilmestyvä debyytti on ihan mukiinmenevä suoritus, mutta ”pakollisen uusintajulkaisun” sijaan olisi ollut mukava kuulla, miltä ilmaisuaan kypsytellyt bändi kuulostaa tänä päivänä.