Oulun hevihärät saattavat jäädä syyttä ikuiseksi lupaukseksi. Hemmot pistivät paikat paskaksi ja palamaan jo Pyromidella (2021), ja nyt niskaan rysähtää lumivyöryllinen yhtä järeää tavaraa.
Temple Balls taiteilee kahden hevigenren välissä. Sunset Stripin tyttöpoikien frisyyrit ja Manowarin testotemmellys muodostavat bändin dna:n, joka ilmenee sen soundissa pasirautiaismaisena rintakarvoituksena.
Riffit laulavat silkkaa murhaa, kun julmaa hard rock -backbeatiä ajetaan ilmoille myllytys toisensa perään. Sekaan messutaan pari hieltä ja nahalta haisevaa, miehekkään heviä sotahuutoa. Tyylistä ja tulokulmasta riippumatta epistola naulataan kuulijan kalloon rautaisella ammattitaidolla ja röyhkeydellä, minkä kruunaa tasavallan parhaan huutolaulajan Arde Terosen raa’anrömeä karisma.
Strike Like a Cobran, Trapin, Stand Up and Fightin ja Avalanchen kaltaiset panssarinyrkit todistavat sellaisesta suvereniteetista, ettei Temple Balls näe tarvetta valita, soittaako heviä vai hard rockia. Se vain toimittaa mitä huvittaa – muiden tehtäväksi jää kiittää.
Harmittaa, ettei raskas musa ole enää kaupallisesti relevanttia, sillä 1980-luvulla Temple Balls olisi ollut maailman kingi.