Jatkaa saman vitsin hokemista, vaikka kukaan ei enää naura – arviossa Alestorm

Julkaistu Infernossa 5/2020.

Alestorm
Curse of the Crystal Coconut
Napalm

Alestorm on tunnettu vähän hölmönä hassuttelubändinä. Biisien sanoituksista tai koko yhtyeestä on turha etsiä juuri mitään vakavaa, ja kieli poskella perseilystä on tullut bändille lähes tavaramerkki. Vitsailu on lisääntynyt entisestään etenkin viimeisen viiden vuoden aikana, ja nyt on tullut hetki, jolloin tasapainotellaan veitsenterällä. Onko hauskuus enää hauskaa?

Parhaat biisit on lykätty heti kärkipaikalle, ja alkuvaiheessa huumori menee läpi sormien, kun kappaleissa on hienoja oivalluksia ja hyvääkin läppää. Alestormista on kuitenkin tullut se vähän ärsyttävä kaveri, joka jatkaa saman vitsin hokemista, vaikka kukaan ei enää naura.

Piraatit seilaavat uransa aallonharjalla, ja fanit ovat luodusta imagosta yhtä innoissaan kuin bändikin. Hyville sävellyksille ei vain ole enää tilaa tai aikaa, kun Christopher Bowesin ja kumppanien meemit saavat kaiken huomion. Shit Boat (No Fans) on todellinen pohjanoteeraus ja suorastaan hätähuuto siitä, että kaikki ideat on jo koluttu läpi.

Aiemmat viisi levyä eivät nekään ole mitään maailman hillityimpiä teoksia, mutta niillä tasapaino hyväntuulisen sekoilun ja oikeasti nerokkaiden sävellysten välillä oli vielä olemassa. Kontrasti on niin järjetön, ettei lätyistä viitsisi puhua edes samana päivänä tuoreimman tekeleen kanssa. Mikäli yhtyeestä haluaa tykätä jatkossakin, kuuntelu kannattaa lopettaa kolmen ensimmäisen raidan jälkeen. Oma uskoni on nyt vaakalaudalla.