Julmaa ja mutaista, hassuttelua unohtamatta – arviossa Cannibal Accident

Julkaistu Infernossa 4/2021.

06.06.2021
CANNIBAL ACCIDENT
Nekrokluster
TIME TO KILL

Verellä, suolenpätkillä ja graafisella väkivallalla mässäilevä Cannibal Accident hurjastelee taas. Vuodesta 2007 toimineen grindailevan dödismyllyn neljäs pitkäsoitto on julmaa ja mutaista paiskontaa, hassutteluja unohtamatta.

Turkulaisrykmentti louhii tyylilleen uskollisesti eli sylkemällä pitkälti joka suuntaan. Kappaleiden nimet kuten Let This World Be Done, Delete the Elite ja Haista vittu ihminen kertovat olennaisen. Useammalla vierailevalla laulajalla kuorrutettu likainen ja punkahtava death metal -väkivalta ei jakele armopaloja.

Maksimissaan reilun pariminuuttiset rypistykset muodostavat noin puolituntisen levykokonaisuuden. Vaikka sävellykset tarjoavat jarruttelevampien raskaussuvantojen myötä muutakin kuin grind-mättöä, niiltä jää kaipaamaan huomattavasti kylmäävämpää riffittelyä. Tällaisenaan paukutus kuulostaa pitkälti perustekemiseltä, joka ei erityisesti vavahduta. Ja nimenomaan uhkaa tällaisen väkivaltaviihteen pitäisi synnyttää.

Koska ilmaisu liikkuu jossain vakavan ja koomisen välillä, levyn realistinen pisteytys on hieman hankalaa. Vaikka paahto on toisinaan tehokasta ja hymy ajoittain herkässä, vähän tyhjille tässä jäädään.

Lisää luettavaa