Jumahdus old schoolin jämälaariin – arviossa Criminal

Julkaistu Infernossa 8/2021.

16.11.2021
CRIMINAL
Sacrificio
METAL BLADE

Olen joskus luokitellut Criminalin jonkinlaiseksi tribaali-Sepulturan pikkuveljeksi. Nyt pikkuveli on kasvanut, ja yhdeksännen albuminsa musiikki onkin enemmän kallellaan jonnekin nykyisen Napalm Deathin suuntaan. Johtuisiko tuo siitä, että ainut alkuperäisjäsen Anton Reisenegger on touhunnut Nappis-Shanen kanssa Lock Upissa ja Brujeriassa, ja näin ollen riffeihin on alkanut tulla vähän enemmän kokeellista ilmettä.

Itseäni nämä vivahteet eivät erityisemmin innosta, sillä Criminal on parhaimmillaan pitäytyessään suoremmissa hardcoremaisissa riffiryppäissä, kuten levyn aloittavalla Live On Your Kneesillä.

Suurin osa riffeistä on jotenkin ankeita, aggressiostaan huolimatta ne kuulostavat harvemmin mitenkään innostavilta. Chileläisten rakastama nelikko on aina runnonut melkoisen primitiivistä ja vanhakantaista death thrashiä, mutta nyt se tuntuu jumahtaneen jonnekin old schoolin jämälaariin, vaikka uutta ilmettä on pyritty hakemaan.

Ammattimiehiltä löytyy kyllä soitto- ja sovitustaitoa, mutta siitäkin huolimatta tämä tuntuu väkisin vääntämiseltä. Uraansa aloitteleva bändi olisi saanut enemmän anteeksi, mutta moisella kokemuksella olisin toivonut parempaa lopputulosta.

Lisää luettavaa