Minneapolisin pojat pamauttavat debyytillään niin raskaalla moukarilla, että tanner tömisee ja päässä täräjää. Descending Pillars jyrää seitsemän biisin mitallaan alleen kaiken elävän. No, kuolometalliahan tässä soitetaankin.
Death metal elää kukoistuskauttaan ja uutta yrittäjää puskee kovalla sykkeellä, mutta tämä nelikko kuolettaa kaukana valtavirrasta. Terävää riffikoukkua ja melodiailottelua halajavat etsikööt musiikkinsa muualta. Nyt maalataan leveällä siveltimellä ja harmaan sävyillä. Levyllä mennään enimmäkseen hitaasti murskaten, mutta doomia meno ei aivan ole. Tunnelma on lyijynraskas, eikä värin- tai ilonpilkahduksia havaita.
Lupaavista lähtökohdistaan huolimatta levy ei yllä täyteen potentiaaliinsa. Tasapaksuna mattona leviävä örinä on voimallista, mutta se vain korostaa majesteettiseksi meinatun musiikin typistymistä astetta vaatimattomammaksi lanaukseksi. Musiikki on jylhää ja jykevää, mutta samassa sarjassa on jo täristelty munaskuissa tuntuvammin ja näkemyksellisemmällä otteella.