Parikymppinen oululaisbändi on pohjustanut toista pitkäsoittoaan pitkään, debyyttinsä kun ilmestyi jo 2004. Demoja ja ep:itä on tehty nivaska, ja osa nyt julkaistavista biiseistäkin vaikuttaisi olevan muutaman vuoden ikäistä tuotantoa.
Final Dawnissa kuuluu kirskuva asenne, joka ilmenee mustanpuhuvana leiskuttamisena ja aika raakana ilmaisuna. Materiaalin mukaansatempaavuus on aika vähäistä. Yllätyksettömämpi bläkkistakomisen ja rokkaavamman – vaan ei murskaavan – dödörynkytyksen yhdistelmä tuntuu istuvan yhtyeelle paremmin kuin vaikkapa The Fishermanin kunnianhimoisempi ilmaisu.
Laulu on omaan makuuni bändin vieraannuttavin elementti. Räkäisesti raakuttu karjunta ei varsinaisesti miellytä, vaikka on aivan ilmaisuvoimaista. Melodiaa hakiessaan laulu jää niin kutsutusti pystyyn.
Soundimaailma on oudon puoliraskasta semihifiä, jossa kuolometalliset tai mustemmat sävyt eivät pääse riipimään parhaalla tavalla. Kuten biisimateriaali, myös tuotanto tuntuisi kaipaavan joko lisää visvaista smäidää tai napakkaa ytyä.
Final Dawn tuntuu edustavan kunnioitettavan vakavaa harrastustoimintaa. Jälki valitettavasti myös kuulostaa siltä, siis maakuntasarjatason väkevältä perussuorittamiselta, jossa tekemisen poltetta on enemmän kuin rahkeita isompiin ympyröihin.