Ruotsalaiskollegoihin verrattuna suomalaisen death metalin vaikutus maailmalla on pykälän hienovaraisempaa sorttia. Entombed, Dismember ja kumppanit ovat synnyttäneet lukemattomia perässämättäjiä, mutta kotimaisen
kuolon suhteen vastaavia kopioita on vähemmän.
Kanadalainen Brendan Dean pitää kuitenkin Demilichistä. Jopa niin paljon, että ukko on kasannut käytännössä yksinään kiekon, jota voi luonnehtia lähes tribuutiksi.
Aluksi meinaa tulla pieni närästys, mutta alkuhämmennyksen jälkeen homman tajuaa hoituvan niin hienosti, että olisi typerää jumiutua valittamaan jostain, jota ei löydy maailmalta aivan tungokseen asti.
Lonkeromaisesti kiemurtelevat riffit ja matalasti kurlutetut laulut ovat paikoillaan. Ulkoisesti mikään osa-alue ei jätä toivomisen varaa. Asianmukainen soundi on hieno yhdistelmä visvaista vääntöä ja teräväntappavaa viipalointia.
Biisit sekoittuvat melko lailla toisiinsa, mutta kokonaisuus on kuin pehmeästi vartaloa myötäilevä kysta, joka hyväilee aluksi, upottaa sitten ja täyttää puhjetessaan keuhkot mädällä. Elämä on päättynyt.