Kappalemateriaalissa ei ole heikkoja hetkiä, ja levy soundaa perkeleen hyvältä – arviossa KB36

Julkaistu Infernossa 4/2018.

26.08.2018
KB36
Fake
omakustanne

Vanheneva ja kyynistynyt kriitikonplanttu törmää enää harvemmin oikein piristäviin yllätyksiin, mutta venäläisen KB36:n Fake-levy on toden totta sellainen. 

Kun ottaa huomioon viisikon kotimaan ja julkaisukanavan, odotuksille voi asettaa tietyn rajan, mutta KB36:n laadukas voimarock ylittää sen heittämällä. Faken hyvyys kulminoituu kahteen perustavanlaatuiseen asiaan: kappalemateriaalissa ei ole heikkoja hetkiä, ja levy soundaa perkeleen hyvältä. 

Fake on yhtyeen toinen varsinainen täyspitkä, ja netin ihmeellisestä maailmasta löytyneiden videopätkien perusteella kyse on levystä, jota on hauduteltu pidempään. Tämä on selkeästi kannattanut, sillä bändin soitto on neitsyentiukkaa. 

Faken biisit rynnivät eteenpäin pääsääntöisesti todella hyvällä draivilla. Yksinkertaisista mutta purevista riffeistä on otettu irti kaikki mahdollinen kovaa runttaamalla, oikeita asioita painottamalla ja helvetin kirkkaalla soundilla. Vaikutuksen tekevät myös osaavasti riimitellyt lyriikat, joista parhaimmat kuullaan albumin nimibiisissä ja nimestään huolimatta kiihkeässä Slow Motionissa. Kappaleista ehkä ilmavimmin rokkaa päätösraita Out of Here. 

Jos koskaan innostuit Danko Jonesin alkuaikojen tekemisistä, tykkäät King’s X:stä ja sallit musiikissasi hienoiset U2-mausteet, tsekkaapa Fake. Toivon todella, että FB 36 löytää tiensä jollekin monikansalliselle julkaisijalle. Yhtyeessä on jo nyt potentiaalia radioon, ehkä joskus jopa stadioneille saakka. 

Lisää luettavaa