Karvanaamojen musiikki on edelleen vallan tymäkkää – arviossa Holy Life

Julkaistu Infernossa 3/2018.

Holy Life
I.O.B.W.
omakustanne

Ruisleipä- ja maksalaatikkovertaus tuli käytettyä jo Holy Lifen syksyllä 2016 julkaistun ensimmäisen ep:n kohdalla, eikä mikään ole juuri muuttunut. Hyvin tehdyistä perusasioita on aina mukava nauttia huolimatta siitä, mikä päivän maku sattuu olemaan, ja todelliset elämykset syntyvät usein pienistä ja arkisista asioista. 

Lahden aikuisten karvanaamojen musiikki on edelleen vallan tymäkkää, mutta jos esikoisen pienenä ongelmana oli samasta halosta veistetty materiaali, halkaisukirves on nyt vaihtunut veistämisessä käytettävään malliin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yleismeno on joka tasolla lunkimpaa. Holy Life osaa ja haluaa rokata nyt aiempaa laveammalla skaalalla tekemättä kuitenkaan radikaaleja irtiottoja. 

Intro: Hobo Sapiens käynnistää reilun puolituntisen lähes rennosti rullaavan stoner rockin hengessä, kun taas Hail Selfissä hidastetaan tutumpaan lanausvauhtiin. The House of Nebulalla vauhti kiihtyy kuin Matilla ja Tepolla konsanaan, vaikka kyntöasetukset pysyvät päällä. The Beyonderissa päätä kohotetaan rauhallisessa tahdissa kohti värillisempiä sfäärejä Lifestyle Indianin palauttaessa kuuntelijan takaisin maankamaralle lämminhenkisen letkeällä rokkimurjomisellaan. Abyssinian Sunsetin pahaenteisellä jauhamisella on rutkasti mittaa, mutta tehokeinoiksi valikoidut hypnoottisuus ja verkkainen painonkasvu takaavat onnistuneen päätöksen. 

Holy Life parantaa tekemistään kuin sika juoksuaan ja alkaa olla kansallisella tasolla melko varteenotettava tulokas.