”Mahtipontisuuden multihuipentuma” – power metal -konkarilta ensimmäinen näyte tulevalta levyltä

Dreamtale esittelee yhdeksättä pitkäsoittoaan.

Julkaistu:

Kotimainen power metal -konkari Dreamtale julkaisee tänä vuonna jo yhdeksännen pitkäsoittonsa. Aetherboundilta on nyt julkaistu ensimmäisenä näytteenä single Mirror Mirror.

”Alku tekee tästä biisistä erityisen hienon: ensin mystinen miesääni puhuu maagisen synaintron päälle kauhuista, jonka jälkeen hellyttävä lapsi alkaa laulamaan peileistä tuoden samalla mieleen Beyond Reality -debyyttimme kannen. Synkänpuoleisen avauksen jälkeen kappale eteneekin sitten Dreamtalelle tuttuun power metalin ilosanomaan Jarno Vitrin ja Nitte Valon vuorottelevan laulun tahdissa kertosäkeen ollessa tietysti mahtipontisuuden multihuipentuma”, avaa kitaristi ja taustalaulaja Zsolt Szilagyi.

Youtube video