Kauneusvirheet ovat todella vähissä – arviossa Deicide

Julkaistu Infernossa 8/2017.

10.12.2018
Deicide
Overtures of Blasphemy
Century Media

Glen-setä on hyvin, hyvin vihainen. Voi toki olla, että kyseessä on vain bisneksen määräämä rooli, vaan väliäkö tuolla. Viiden vuoden odottelun jälkeen julkaistava Overtures of Blasphemy nimittäin syöksee asiaansa niin järjettömän uskottavalla raivolla, että sen aitoutta ei uskalla epäillä. Tämä riittää minulle!

Eli ei, Deicide vuosimallia 2018 ei ole vanha eikä väsynyt. Viisikymppiset alkuperäisjäsenet pistelevät tahoillaan kenties parasta, mitä ovat saaneet yksilötasolla koskaan aikaiseksi: Bentonin örinä on äärimmäisen vahvaa ja vakuuttavaa, ja rumpuja takova Steve Asheim runttaa aivan uskomattomalla tiukkuudella. Tähän kun lisätään ankara, moderni mutta musiikkia mainiosti kuvittava soundi ja kitaroiden alta hienosti raikaava basso, niin mitä pitäisi vielä toivoa?

No lähdetään nyt vaikka kitaroista ja biiseistä. Niitäkin nimittäin löytyy. Mark English ja Kevin Quirion eivät kenties ole taannoin edesmenneen Santollan tasoisia kepittäjiä, mutta kaksikko on ampunut levyn täyteen hienoja ja lyhykäisenä pidettyjä sooloja. Ne eivät myöskään ole ristiriidassa brutaaliuden kanssa, mikä on omanlaisensa saavutus.

1990-luvun tuotannosta ei kannata enää tässä vaiheessa länkyttää. Hoffmannien kaoottisempi sooloilu ja levyjen rähisevämpi ote omaa toki paikkansa, mutta bändi on jalostunut sittemmin aivan toisenlaisille vesille. Debyytin arvo on ja pysyy, mutta vertailu siihen ei ole enää mielekästä. Periaatteessa yhteistä on enää vain levynkannen nimi ja Bentonin järkähtämätöntä pilkkaa huokuvat sanoitukset.

Myönnettäköön, että tältäkään levyltä ei löydy aivan Sacrificial Suiciden tai Dead by Dawnin kaltaisia ikiaikaisia hittejä. Toisaalta laatu on kautta linjan erittäin tasaista. Jos bändi olisi osannut soittaa ja levyttää vaikkapa Crawled from the Shadowsin kaltaisen raivonpurkauksen vuonna 1990, raita olisi takuuvarma klassikko.

Kauneusvirheet ovat todella vähissä. Pari hitaampaa jumittelua biisitusinasta leikkaamalla paketti lähentelisi jo Reign in Bloodin lukemia, mutta eipä nyt vaadita aivan mahdottomia. Jos on olemassa vihamusiikkia, Overtures of Blasphemy on juuri sitä. Kireää, pahantahtoista ja toistuvia pyörityksiä kestävää, ytimekästä death metalia kenties puhtaimmaksi jalostetussa muodossaan.

Lisää luettavaa