Kauttaaltaan aidon ja vilpittömän oloista – arviossa Dark Forest

Julkaistu Infernossa 6/2020.

21.10.2020
Dark Forest
Oak, Ash & Thorn
Cruz Del Sur

Englannin historiasta ja folkloristiikasta vaikutteita hakeva Dark Forest on onnistunut kaivelemaan itselleen oman tunnistettavan soppensa.

Bändin yltiömelodinen perinteinen heavy metal välttelee moderneja vivahteita sekä sävelmissä että soundeissa. Pehmeästi mutta riittävän napakasti soiva lämminhenkinen musiikki tulvii vanhaa metsäistä tunnelmaa.

Yhtyeen viides pitkäsoitto ammentaa kirjailija Rudyard Kiplingin vuosisadan takaisesta tuotannosta. Lopputulos on kuin 70-lukulaisesti tuotettua, kelttisävyistä innostunutta Iron Maideniä – erityisesti laulumelodiat ovat Maidenille velkaa rutkasti. Myös samalle levy-yhtiölle levyttävän Battleroarin ystävien kannattaa höristää korviaan.

Levyn erityispiirre ovat jatkuvasti soivat kitaramelodiat. Kuvioita kudotaan ahkerin sormin, ja riffien tehtävänä on lähinnä tuottaa tukevuutta tuovaa taustarunkoa. Raidoista vain yksi venähtää yli kymmenen minuutin, mutta lyhyemmissäkin rykäisyissä on mukavan eeppistä meininkiä.

Oak, Ash & Thorn ei ole biiseiltään aivan ikivihreintä ja tarttuvinta tavaraa. Siitä huolimatta se on kiekko, josta on oikeastaan mahdotonta olla pitämättä. Levyltä puuttuu kaikenlainen kyynisyys, ironia ja keinotekoinen aggressio. Musiikki on kauttaaltaan aidon ja vilpittömän oloista, mikä tuo kaivattua vastapainoa tämän maailman viisisormisten kuoliniskujen hapatukselle.

Lisää luettavaa